AMMATINKUVAT
Katso video
Parturi-kampaaja Henna Kallio
Kesto 5´00
Windows Media Player 9
Nopeus > 512 Kbps
PARTURI-KAMPAAJA (Oppisopimus)
[Markku Suoniemi 23.8.2005]
24-vuotias Henna Kallio valmistui kesäkuussa oppisopimuksella parturi-kampaajaksi. Työnteko valmistumisen jälkeen ei varsinaisesti muuttunut, mutta palkka parani ja asiakaskunta kasvoi. Teoriatunneilla hän kävi opiskeluaikana kerran viikossa Pohjois-Satakunnan Ammatti-instituutissa.
Peruskoulun jälkeen Henna lähti opiskelemaan pintakäsittelyalaa Porin Tekniikkaopistoon ja on siten aikaisemmalta koulutukseltaan erikoismaalari. Hänen aikaisempiin töihinsä kuului restaurointi ja pintakäsittely. Nyt Henna tuntee olevansa oikealla alalla parturi-kampaajana.
Alussa Henna harjoitteli hiusten laittoa nukeilla ja alkuvaiheen jälkeen hän kävi läpi sukulaiset ja ystävät. Nukeilla permanenttirullat aiheuttivat vaikeuksia ja monta kertaa piti aloittaa uudelleen. Vähitellen siirryttiin nukeista ja sukulaisista todellisiin asiakkaisiin.
Hennan työnkuvaan kuuluu nykyään leikkuun, värjäyksen ym. perustöiden lisäksi parranajoa ja tuuhennusperuukkien myyntiä.
Parturi-kampaajan päivään kuuluu paljon tekemistä. Aamulla avataan liike ja vaihdetaan vaatteet. Alkutöinä pestään harjat ja huolletaan muut välineet. Tämän jälkeen palvellaan asiakkaita ja päivän päätteeksi lasketaan kassa, siivotaan liike, tehdään raportit ja laitetaan ovet kiinni. Hennan mukaan mielikuva alan helppoudesta ja työajoista eivät vastaa todellisuutta, vaan työ vaatii omistautumista.
Lisätietoja:
Oppisopimuksesta, oppisopimus.net
Oppisopimuksesta, Opetushallitus
