PUTKIASENTAJA
[Ammattilaiset.net 5.4.2007]
Ville Peltonen, 24, on valmistunut ammattikoulusta levyseppähitsaajaksi. Saadakseen asennustyöhön tarvittavan pätevyyden, Ville päätti lähteä oppisopimuskoulutukseen Aslemetalsiin. Aslemetalsissa Ville työskentelee isojen maa- tai meridieseleiden polttoainepumppujen parissa. Koneikot näyttävät identtisiltä, mutta jokainen valmistetaan omien piirustusten pohjalta. Vuoden kokemuksen pohjalta Ville mainitsee oppisopimuksen parhaiksi puoliksi, että työ opitaan tekemällä ja valmistumisen jälkeen on heti valmis töihin.
1. Ammattitaito
Putkiasentajan erityisosaaminen edellyttää hyvää materiaalien tuntemusta. Rakennettavien laitteiden lisäksi täytyy tunnistaa prosessivaatimukset kuten virtaavat nesteet, olosuhteet jne.
Hitsausliitosten tekeminen edellyttää teknisten piirustusten merkintöjen hallitsemisen ja standardien vaatimusten tuntemisen. Selkeä etu asentajan työssä on hahmottaa rakennettava laite tai putkisto jo kuvien perusteella.
2. Asiakaslähtöisyys
Työn jatkuvuuden turvaaminen onnistuu parhaiten, kun ymmärtää, että kaikessa tekemisessä palvellaan asiakasta. Asiakkaan erityisohjeet ja toiveet on otettava vakavasti hyvän asiakassuhteen säilyttämiseksi. Viimekädessä palkan maksaa asiakas ja oman työn laadun kautta voi asiakassuhdetta vahvistaa.
3. Joustavuus
Nykypäivänä tehdään entistä vähemmän varastoon tavaraa odottamaan ostajaa ja sen myötä ovat työn kuormitukset muuttuneet. Asiakas tilaa tuotteita tarpeen mukaan ja sen seurauksena työtä on ruuhkaksi asti, eli työaikajoustoille on tarvetta. On tärkeää saada tuotteet valmiiksi aikataulun mukaan vaikka se vaatisi päivän pidentämistä kiireisinä aikoina.
4. Työturvallisuus
Kiire ei ole tekosyy laiminlyödä työturvallisuutta. Aina on aikaa tehdä työt oikeilla työkaluilla ja suojautua huolellisesti. Todellisuudessa turvallisuutta vaarantava tekeminen kostautuu ennemmin tai myöhemmin ja tekijä voi olla pitkään pois tärkeästä työpisteestä. Työmenetelmien suunnittelun yhteydessä on helppo huomioida työturvallisuusasiat ja näin syntyy automaattisesti järkevä tapa tehdä asioita.
5. Yhteistyökyky
Työtiimit tai työryhmät ovat tulleet jäädäkseen työn tehostamisen myötä. On kuitenkin edelleen paljon työvaiheita tai työsoluja, joissa tekijä vastaa henkilökohtaisesti laitteen valmistumisesta. Pitkälle itseohjautuvat solut ja työryhmät edellyttävät jäseniltään hyvää yhteistyökykyä. Yksittäisen tekijän kohdalle yhteistyötä muodostuu eri työvaiheiden tekijöiden, työnjohdon, suunnittelun ja jopa asiakkaiden välille.
Lisätietoja:
Aslemetals Oy
Oppisopimuskoulutus
Innova
Rauman ammattiopisto
