ammattilaiset.net
Ammatinkuvat      

PALVELUNEUVOJA

[Ammattilaiset.net 29.8.2007]

Rovaniemeltä kotoisin oleva Outi Vuopala, 30, on valmistunut liiketalouden tradenomiksi ammattikorkeakoulusta vuonna 2002. Valmistumisen jälkeen hän on löytänyt oman polkunsa työelämässä pankkialalta. Länsi-Suomen Osuuspankissa työskentelevä Outi on tyytyväinen uravalintaansa ja kertoo päiviensä olevan työntäyteisiä.

- Aina on tekemistä. Jos ei ole asiakasta edessä, niin papereita ainakin on. Hyvin äkkiä kello onkin jo viisi.

Kehittyminen ja kouluttautuminen ovat Outin mielestä tärkeitä asioita pankkialalla. Outi kertookin Osuuspankin tukevan työntekijöitään kaikessa koulutuksessa mikä vain itseä kiinnostaa. Työn parhaiksi puoliksi Outi listaa monipuolisuuden ja muut ihmiset.

- Täällä saa itse vaikuttaa pitkälti siihen mitä haluaa oppia ja mihin asiaan keskittyä, tyytyväinen palveluneuvoja kertoo.

© Ammattilaiset.net 2007