TOIMITTAJA
[Ammattilaiset.net 21.9.2007]
Monien muiden toimittajien tavoin, myös Inka Partanen aloitti työuransa paikallislehden toimittajana. Kokemus oli opettavainen, sillä pienessä lehdessä pääsi tekemään juttuja aina kunnallispolitiikasta urheilujuttuihin. Tämän jälkeen Inka siirtyi kesätoimittajaksi Satakunnan Kansaan, jossa hän on työskennellyt neljän vuoden ajan.
- Kesätyöt on hyvin tyypillinen ja hyvä tapa aloittaa sanomalehtitoimittajan ura. Ennen otettiin paljon kesätyöläisiä ihan lukion penkiltä, mutta nykyään jonkinlainen alan koulutus on välttämätöntä. Jos kesätyöpaikkaa on hankala saada, kannattaa tehdä juttuja niin sanottuna freelancerina, eli tarjota kirjoittamiaan juttuja ahkerasti eri lehdille, Inka opastaa.
Alalle kouluttautumisessa Inka pitää tärkeänä journalismin pelisääntöjen ymmärtämistä.
- Tärkeintä on ymmärtää miten juttuja rakennetaan ja aiheita valitaan, tekniset sovellukset oppii kyllä työelämässä, Inka arvioi.
Moniosaajuus on kuitenkin valtti työelämässä, sillä sähköisten medioiden osuus printtimediassa on koko ajan kasvava ja eri välineiden hallinnan tärkeys korostuu.
- Meillä on talossa paljon väkeä, jotka taittavat ja tekevät verkkotyötä perinteisen sanomalehtikirjoittamisen lisäksi.
