ammattilaiset.net
Ammatinkuvat      

LIIKENNEOPETTAJA

[Ammattilaiset.net 31.12.2007]

Liikenneopettajana toimivan Jukka Lindforsin työpäivät ovat vaihtelevia monipuolisine työtehtävineen. Perinteisten ajotuntien lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu teoriatuntien pitäminen. Tunneilla opetetaan nuorille liikenteessä toimimisen perusteet ennen ratin taakse hyppäämistä.

Henkilöauto-opetuksen lisäksi Jukka kouluttaa ihmisiä ajamaan kuorma-autolla ja moottoripyörällä. Oman koulutuksensa Jukka on saanut Hämeen ammattikorkeakoulussa.

Jukka istuu työssään autossa ”pelkääjän paikalla”, mutta toteaa oppilaan jännittävän ajotunteja häntä enemmän. Työtehtävässään viihtyvä Jukka pitää haasteellisena tarpeen oppia lukemaan ihmisiä hyvin pienessä ajassa.

-Joskus voi olla tilanne, että en ole koskaan aiemmin törmännyt oppilaaseen esimerkiksi teoriatunnilla ja näen hänet ensimmäistä kertaa juuri ennen ajotuntia. Siinä sitten pitäisi nopeasti selvittää millainen ihminen on kyseessä ja miten hänen kanssaan tulee toimia, kertoo Jukka.

Lisätietoja ammatista

Liikenneopettajankoulutus:
http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/AOKK/Koulutus/Liikenneopettajankoulutus

Autokoululiitto:
http://www.autokoululiitto.fi/

© Ammattilaiset.net 2007