ammattilaiset.net
Ammatinkuvat      

TOIMITTAJA

[Ammattilaiset.net 2.7.2008]

Outi Palmu työskentelee Kymen Sanomien toimittajana. Hän ei alunperin tiennyt, mitä haluaisi työkseen tehdä. Kielikoulussa Englannissa hän kuitenkin päätyi yliopistoon lukemaan journalistiikkaa. Viisi vuotta Kymen Sanomissa työskennellyt Outi painottaa käytännön tekemisen merkitystä työn oppimisessa.

Outin mielestä yksi toimittajan tärkeimmistä ominaisuuksista on se, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pärjää alati vaihtuvissa työtilanteissa. Työllisyystilannetta Outi pitää haastavana.

Toimittajaksi voi ryhtyä monenlaisella koulutuspohjalla. Moni on aloittanut uransa pelkän harjoittelun pohjalta, mutta alan koulutus on vähintäänkin suositeltavaa. Koulutusala ei silti välttämättä ole olennaista, jos toimittajan perustaidot on hankittu esimerkiksi käytännön harjoittelussa. Erikoistoimittajilla voi aihealueesta riippuen olla hyvinkin erilaisia koulutustaustoja.

 

 

ARTIKKELIT

TIEDOKSI

© Ammattilaiset.net 2007