ammattilaiset.net

NAISEN PAIKKA ON TEKNIIKAN PARISSA

[Markku Suoniemi 7.6.2005]

 

Tekniikan ala on perinteisesti koettu miesten alaksi. Tilastot kertovat sen olevan naisten keskuudessa vähiten suosittu ala. Vuonna 2004 korkeakouluista tekniikan alalta valmistuneiden naisten osuus oli vain noin 20 prosenttia.

- Perinteiden lisäksi tähän vaikuttaa se, ettei vaihtoehdoista tiedetä tarpeeksi hyvin, kertoo Timo Piili Teknologiateollisuus ry:stä.

Vaihtoehtoja tekniikan alalla on paljon. Koulutusta löytyy arkkitehtuurista biotekniikkaan ja tekstiilialaan, niin toisella asteella kuin korkeakoulutasolla. Korkeakoulutasolla suosituimmat alat naisten keskuudessa ovat ympäristöalat, toisen asteen koulutuksessa naisten suosimia aloja on vaikeampi erotella.

Vuonna 2002 aloitettu Euroopan sosiaalirahaston rahoittama ja Teknologiateollisuus ry:n koordinoima Mirror -hanke saatiin päätökseen viime toukokuussa. Pääkohtina projektissa on pidetty vaikuttamista asenne- ja tietotasolla, sekä pitkän aikavälin vuorovaikutusta työelämän kanssa.

Tavoitteena oli tyttöjen matemaattis-luonnontieteellisen ja tekniikan oppimisen motivaation vahvistaminen. Lisäksi pyrkimyksenä oli metalli-, elektroniikka- ja tietoteollisuusalojen ja niihin johtavan koulutuksen vetovoiman lisääminen. Piili kertoo hankkeen vaikutusten näkyneen jo Vantaan ammatillisen koulutuskeskuksen naishakijoiden määrässä.

Kolmivuotisessa valtakunnallisessa projektissa oli mukana kahdeksan osahanketta eri koulutustasoilta. Kokonaisuudessaan hankkeelle myönnettiin tukea 3,4 miljoonaa euroa.

Tietoa riittävän ajoissa

Usein tytöillä on ongelmana omien taitojen vähättely.
- Poika saattaa olla matematiikan kokeesta saatuun arvosanaan hyvinkin tyytyväinen, kun tyttö kokee saman arvosanan huonona, Piili toteaa.
Yleisestikin tytöt kokevat teknisten alojen olevan heille vaikeampia kuin pojille, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
- Tytöt pärjäävät siinä missä pojatkin, Piili korostaa.

Tiedon välittäminen tytöille riittävän ajoissa on ensiarvoisen tärkeää, sillä opiskelupaikkaa valittaessa on jo liian myöhäistä. Tietoisuuden lisääminen ja hyvät roolimallit jo varhaisessa vaiheessa ovat merkittävä tekijä. Roolimalleina Mirror-hankkeessa toimivat tutorit, eli joukko nuoria, jotka jo opiskelevat tekniikan alaa. Tutorit edustavat alaansa kouluissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.

Asenteiden muuttamisessa on suuri työ, johon ei yksi projekti riitä. Mirror -hanke oli kuitenkin hyvä alku ja sen vaikutukset näkyvät edelleen sekä opinto-ohjaajien kautta että mukana olleiden organisaatioiden toiminnassa. Toisen asteen tekniikan koulutuksen vetovoimaa lisäämään perustettiin myös Mirror4u-sivusto, jonka tarkoituksena on lisätä toisen asteen teknillisen koulutuksen vetovoimaa etenkin tyttöjen parissa.

Lisätietoa:
www.mirror4u.net

 

 

 

ARTIKKELIT

TIEDOKSI

© Ammattilaiset.net 2007