ammattilaiset.net

ENTRECARE TUKEE HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYTTÄ

[Jani Rämö 15.6.2005]

Kuntien ja yksityisyrittäjien yhteistyötä on yritetty edistää monilla tavoin. Yksi hankkeista on ollut vuodesta 2003 saakka Satakunnan Karhukuntien ja Etelä-Pohjanmaan Järviseudun alueilla toiminut Entrecare -projekti. Sen tarkoituksena on ollut tarjota yrittäjille valmiudet toimia yksityisinä palveluntarjoajina.

Projektipäällikkö Riitta Myllys kertoo koulutuksen ja yritysneuvonnan tukemisen olevan iso osa Entrecare -toimintaa.
- Yrittäjäksi lähteminen on iso ratkaisu ja sosiaali- ja terveysalan koulutus ei valmista siihen riittävästi. Asian on muuttumassa, eli koulutusta on tulossa, koska yrittäjäksi alkaminen riippuu osittain jo tutkintokoulutuksesta. Entrecare on tehnyt oman osuutensa lisäämällä yhteistyötä, koulutusta sekä yrityskohtaista ohjausta.
Nyt jo kaksi vuotta toiminut projekti käynnistyi laajalla palvelurakenteen selvityksellä sekä hyvinvointipalvelujen tarkastelulla yrittäjän näkökulmasta. Satakunnan ammattikorkeakoulun, Helsingin yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettuun hankkeeseen on osallistunut jo 20 eri yrittäjää.
- Mukana olevat pilottiyritykset ovat kehittäneet toimintaansa verkostomaiseksi. Näyttää siltä, että juuri verkostomainen toimintatapa sopii hyvinvointialalle, jolla yrittäjyys vielä hakee uomaansa. Näin yrittäjät pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja tukemaan toisiaan myös työtä tehdessään.

Yksityisyrittäjänä Entrecaressa mukana ollut Raija Uusitalo kertoo projektin auttaneen häntä eteenpäin monessakin suhteessa. Projektin kautta kehittynyt verkosto on Raijan mukaan ollut tuki ja turva monessakin mielessä.
- Projektin aikana syntyneessä verkostossa on voinut keskustella asioista toisten samaa kieltä puhuvien yrittäjien kanssa. Sitä kautta on ollut hyvä lähteä kehittämään myös omaa yritystä, kertoo Raijan Kotihoitopalvelua pyörittävä Uusitalo.

> Terveydenhuollon tulevaisuus ykstyisyrittäjien harteilla?

ARTIKKELIT

TIEDOKSI

© Ammattilaiset.net 2007