ARTIKKELIT
RYHDIKKÄÄMPÄÄ OTETTA HARMAATA TALOUTTA VASTAAN
[Jani Rämö 9.9.2005]
Pimeän työvoiman käyttö myönnetään avoimesti ongelmaksi rakennusteollisuudessa. Rakennusliiton Satakunnan aluetoimiston päällikkö Ismo Mansikka sanoo epärehellisten yrittäjien olevan kuitenkin jopa pimeää työvoimaa suurempi ongelma.
- Lähtökohta on, ettei pimeää työtä voi tehdä ellei ole rikollisesti toimivia yrittäjiä. Tarvitaan siis joku, joka maksaa palkan pimeästi. Mielestäni julkisuudessa on syyllistetty työntekijöitä liiaksikin pimeän työn tekemisestä, kun tarjoajana on kuitenkin aina työnantaja.
Pimeänä työn tekeminen tarjoaa lyhytaikaista hyötyä työntekijälle, koska veroja ei palkasta mene. Myös työnantajalle jää laittomasti toimimisesta puhdasta rahaa, kun maksamatta jäävät niin työntekijöiden verot, sosiaaliturvamaksut, kuin arvonlisäverotkin.
- Pimeää työtä tehtäessä työntekijää ei ole vakuutettu. Siinä ottaa todella ison riskin, sillä jos ei ole vakuutukset kunnossa ja sattuu onnettomuus, maksumiehiä ei meinaa löytyä millään. Kun sosiaaliturva, työttömyysturva ja eläketurva jäävät hoitamatta, niin kyllä pimeät työt tulevat pitkän päälle todella kalliiksi.
Pimeästi toimivan yrityksen jättäessä yhteiskunnan velvoittamat maksut maksamatta, häviävät laillisesti toimivat yritykset urakkakilpailuja ja samalla menetetään myös laillisia töitä, joita tarjolla olisi ollut. Rakennusalan harmaa talous vaikuttaa myös rakennusalan julkisuuskuvaan kielteisesti ja leimaa laillisesti työtä tekevät työntekijät ja yritykset samaan rikolliskastiin kuuluviksi.
Ulkomaalaiset vuokrafirmat isona ongelmana
Mansikan mukaan harmaata taloutta esiintyy erityisesti aliurakointiketjuissa, vaikka valtaosa yrityksistä toimiikin täysin rehellisesti. Asiaan liittyvät luvut ovat karua kuultavaa.
- Harmaassa taloudessa häviää noin 600-800 miljoonaa euroa vuodessa. Sosiaalimaksujen osuus on 350 miljoonaa euroa ja arviolta 10 000 ihmistä tekee joko hämärää tai pimeää työtä. Puhutaan siis isosta ongelmasta.
Suomalaisella rakennusalalla toimii noin 10 000 ulkomaalaista ja valtaosa näistä tekijöistä on Mansikan mukaan enemmän tai vähemmän harmailla markkinoilla. Toisaalta suurin osa tästä ongelmasta johtuu ulkomaalaisista vuokrafirmoista ja heidän epäterveistä alihankintaketjuistaan, jotka ovat vähitellen rantautuneet Suomeen.
- Nämä vuokrayritykset haravoivat listoilleen rakennusalan työntekijöitä, vaikka heillä ei ole tosiasiassa mitään työtä työntekijöille tarjota, ja työntekijät eivät rekrytointivaiheessa edes tiedä mihin on joutumassa. Mennään siis siinä uskossa, että saadaan hyvää palkkaa ja työnantaja hoitaa asiansa, mutta jossain vaiheessa sitten paljastuu, ettei mitään maksuja olekaan maksettu.
Mansikka kertoo pimeää työvoimaa hyödyntävien yrittäjien ja vuokrayritysten käyttävät yleensä heikossa yhteiskunnallisessa tilanteessa olevia, työtä vailla olevia työntekijöitä, joista on helppo hyötyä.
Edessä valoisa tulevaisuus?
Keinot harmaata taloutta vastaan taistelemiseen ovat toistaiseksi vähäisiä. Viranomaiset yrittävät parhaansa rajallisilla voimavaroilla, mutta kiinni jäämisen riski on edelleen pieni ja harmaa talous lisääntyy. Mansikka kuuluttaakin päättäjiltä ryhdikkäämpää otetta ja asiaankuuluvia lakeja ongelman hoitamiseksi.
- Yhteiskunnan ja valtiovallan päätöksin pitäisi asiassa mennä nopein askelin eteenpäin, jotta harmaalle taloudelle menetetyt veromarkat saataisiin kotiutettua. Esimerkiksi ennakkoperintärekisteri, johon vuokrayritykset ja työntekijät kirjautuisivat heti ensimmäisestä työnpäivästä alkaen, saattaisi auttaa asiaa. Näin palkkatulot saataisiin verotettaviksi ja viranomaiset tietäisivät, että kuka tekee työtä missäkin.
Mansikka korostaa lisäksi tilaajavastuun kiristämistä. Jonkun tulisi siis tietää ja olla vastuussa tontilla tehtävistä töistä, ja näin harmaiden yrittäjien töihin ottaminen olisi entistä riskialttiimpaa.
Mansikalla ja Rakennusliitolla on ongelmat siis selvinä tiedossa ja näin ollen tulevaisuuden suhteen ollaan toiveikkaita. Mansikan mukaan nuorten kannattaa edelleen hankkiutua rakennusteollisuuteen. Ammattitaidon ja työhön asennoitumisen ollessa kohdallaan, pärjää varmasti myös pimeille toimijoille.
- Harmaa talous on jokapäiväistä elämää varsinkin isommissa kasvukeskuksissa, mutta uskon silti, että yhteiskunta löytää työkalut joilla puuttua epärehellisten yritysten toimintaan. Vanha sanontakin jo sanoo, että rakentaminen ei lopu koskaan, joten toivon mukaan tämä on ohimenevä ilmiö.
ARTIKKELIT
