ammattilaiset.net
Ammatinkuvat      

KESÄTÖISSÄ PUUALALLA (Jussi)

[Markku Suoniemi 23.6.2005]

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa Vammalassa opiskelevaa Jussi Nikolaa onnisti kesätöiden suhteen. Jussinkin tapauksessa sukulaissuhteet olivat paras apu, sillä äidin tutun kautta löytyi töitä puusepänliikkeestä Veikkolasta.

Heinäkuussa 20 vuotta täyttävä Jussi kävi Nurmijärven ammattiopiston rakennuslinjaa kaksi vuotta ja muutti sen jälkeen Vammalaan jatkamaan opintojaan. Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa hän on ehtinyt opiskella jo kaksi vuotta ja näillä näkymin hän valmistuu lavasterakennusalan artesaaniksi vuoden kuluttua. Jussilla on tulevaisuudessa mahdollisuus työskennellä pääasiassa messu-, teatteri- ja televisiolavasteiden parissa.
- Päädyn todennäköisesti messuhommiin. Televisiohommatkin kiinnostavat, mutta niitä en ole vielä päässyt kokeilemaan, Jussi kertoo.

Aikaisemmin Jussi on ollut kesätöissä suurkeittiössä sekä erilaisissa messuhommissa. Työharjoittelussa hän on ollut niin ikään messuja rakentamassa sekä kansallisteatterilla puuhommissa.

Jussin työtehtäviin on kuulunut tilaustöinä suoritettavaa lavasteiden huoltoa ja korjausta. Työn alla on myös kiinalaiset portit Stockmannille. Ai mitkä?
- Näette kun ovat valmiita, Jussi myhäilee.

Opintoja työ vastaa puusepän töiden osalta varsin hyvin, mutta lavasterakentajan työhön kuuluu toki paljon muutakin kuin puutöitä. Työstä saamansa työkokemuksen lisäksi Jussi kokee hyödylliseksi työssä opittavat pienet työntekoa helpottavat niksit.

Kesäsuunnitelmia Jussilla ei töiden lisäksi juuri ole, joskin heinäkuun ajan hän joutuu keksimään muuta tekemistä, sillä työmaa pidetään suljettuna kuukauden verran.

AMMATINKUVAT

PÄIVÄKIRJAT

© Ammattilaiset.net 2007