PÄIVÄKIRJAT
TYÖNHAKIJAN ON OLTAVA AKTIIVINEN (Miska)
[Markku Suoniemi 10.6.2005]
26-vuotias Miska Siirto valmistui juuri tietojenkäsittelyn tradenomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Kolme ja puolivuotiseksi suunniteltu opiskelu venyi nelivuotiseksi, eikä Miska vieläkään ole täysin irtautunut opiskelusta.
- Koululla olen viettänyt aikaa muutamien projektien ja kesken jääneiden opintojaksojen parissa. Lisäksi olen työskennellyt liikunnanopettajan sijaisena sekä apumiehenä lastauslaiturilla.
Miskan saama koulutus valmistaa työskentelemään it-alan kehityksen ja ylläpidon parissa. Saamaansa koulutusta Miska kritisoi yleispäteväksi.
- Koulutus antoi valmiudet moneen asiaan, mutta varsinainen erikoistuminen tapahtuu vasta työelämässä.
Tulevaisuudessa Miska uskoo tekevänsä koulutustaan vastaavia töitä eli pääasiassa järjestelmätukea.
Töitä Miska on hakenut yli kahdestakymmenestä yrityksestä, muun muassa OMG Harjavalta Nickeliltä, Teollisuuden Voimalta, Satakunnan puhelimelta, Cimcorpilta ja Porin Energialta. Toistaiseksi ei ole vielä onnistanut. Vastauksia on tullut muutama, yleensä hylkäyskirjeen muodossa.
- Ja sitten ne on valinnut jonkun insinöörin, Miska naurahtaa.
Työnhakukeinoina Miska on käyttänyt Työministeriön sivua sekä yritysten nettisivuja. Lisäksi hän on seurannut Satakunnan Kansan ilmoittelua vapaista työpaikoista.
Aivan varma valitsemastaan urasta ei aina voi olla, mutta Miska kokee tulevaisuudennäkymät positiivisiksi. Suurempien firmojen toiminta tosin hieman hirvittää.
- Isoilla operaattoreilla työskennellessä varmasti pakkaa burnoutia siinä neljänkympin paikkeilla, Miska toteaa.
Työnhakijan urakka ei hellitä kesänkään aikana, sillä hakeminen vaatii jatkuvaa aktiivisuutta ja eri medioiden seuraamista.
