PÄIVÄKIRJAT
KESÄTYÖ LOPPUSUORALLA (Jussi)
[Markku Suoniemi 2.8.2005]
Hieman yllättäen Jussin koko kesä on vierähtänyt Stockmannin kiinalaisten porttien parissa. Projekti on työllistänyt Jussin täysin, eikä muille töille ole jäänyt aikaa. Luulisi moisen olevan puuduttavaa, mutta Jussi on eri mieltä.
- Porteissa on monia eri työvaiheita aina ideoinnista teippaamiseen ja maalaamiseen, eli työ on hyvinkin vaihtelevaa.
Jussin kädenjälki on nähtävissä Suomen kaikissa Stockmanneissa syyskuun alusta alkaen. Siinä vaiheessa Jussi on ehtinyt puurtaa opintojen parissa jo yli kuukauden, sillä opinnot Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa jatkuvat jo elokuun puolessa välissä. Töitä on enää muutama päivä.
- Loppuun asti silti painetaan. Toinen duunari palasi lomilta ja jatkaa porttien tekoa, kun palaan koulun penkille, Jussi valaisee.
Jussi uskoo kesätyön olevan osittain hyvinkin samanlaista, mitä hän valmistuttuaan tekee. Vastaavan kokoisia projekteja kuitenkaan tuskin aivan heti vastaan tulee.
Lomailemaan Jussi ei ole ehtinyt kuin muutaman pidennetyn viikonlopun, jotka kuluivat Pori Jazzeilla sekä Keski-Suomessa ystävien kanssa mökkeillen. Töiden loputtua Jussilla on muutama päivä omaa aikaa ennen opintojen jatkumista.
Valmistumiseen enää vuosi
Jos Jussin opinnot menevät suunnitelmien mukaan, hän valmistuu vuoden kuluttua lavasterakennusalan artesaaniksi. Valmistumisen jälkeen Jussilla on edessä armeija, eivätkä suunnitelmat sen jälkeen ole vielä aivan selvillä. Mahdollisia jatko-opintojakaan hän ei sulje täysin pois.
Opinnot ovat koostuneet pääasiassa tekemisestä, jota on riittänyt messujen rakentamisesta teatterimaskeeraukseen ja sitä kautta kipsitöihin. Jussin arvion mukaan teoriaa opinnoista on noin neljäsosa, muun muassa Euroopan rakennus- ja sisustushistoriaa. Päivät koululla venyvät ajoittain hyvinkin pitkiksi.
- Erästä projektia tehtiin useana päivänä aamukahdeksasta iltakymmeneen, välillä jopa viikonloppuisin. Silloin olin tyytyväinen, etten ole töissä opintojen ohella, Jussi kertoo.
Viimeisen vuoden aikana Jussin opintoihin kuulunee teatterinaamioiden valmistusta ja fondimaalausta, jossa opettaja valitsee kuvan, josta tehdään seinän kokoinen taulu. Mukaan mahtuu mahdollisesti myös yhden messuosaston rakentaminen.
- Mitä luultavammin teemme jotakin myös tulevaan suomalaiseen elokuvaan, Jussi valottaa.
Opiskelu Vammalassa on ollut Jussille hyvä kokemus. Pieneen kaupunkiin muuttaminen hirvitti aluksi pääkaupunkiseudun kasvattia, mutta sekä Vammala että käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ovat osoittautuneet Jussille mieleisiksi paikoiksi.
- Sosiaalinen ihminen saa helposti kavereita ja oppilaitos on kaiken kaikkiaan ihan käymisen arvoinen paikka, kun tietää mitä hakee.
Vammalassa Jussia eniten ärsyttää Mauri Kunnas. Suosittu taiteilija kun tuntuu olevan kaupungin ylpeys.
- Onhan hän maineensa ansainnut mies, mutta tuntuu, että koko kaupunki on yhtä Mauri Kunnasta, Jussi nauraa.
LISÄTIETOJA:
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos:
http://www.vak.fi/tkto
