ammattilaiset.net

WORLD SKILLS -TAPAHTUMASSA KILPAILTIIN AMMATTITAIDOLLA

[Markku Suoniemi 1.6.2005]

Helsingin messukeskuksessa 26.5.-29.5.2005 järjestettyihin ammattitaidon MM-kilpailuihin osallistui noin 700 kilpailijaa 38 eri maasta. Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa järjestetyt kilpailut rikkoivat Messukeskuksen päivittäisen kävijämääräennätyksen perjantaina 40 000 hengen yleisöllään. Kaikkiaan kävijöitä oli lähes 120 000.

Kilpailulajeina oli tekniikan, teollisuuden ja palvelun aloja. Alle 23-vuotiaat nuoret ympäri maailmaa saivat näin oivan tilaisuuden esitellä ammattitaitoaan. Kaikkiin kilpailulajeihin osallistuneella Suomella oli suurin joukkue 44 kilpailijalla. Yli 35 hengen joukkueella mukana olivat myös Korea, Ranska, Sveitsi, Japani ja Alankomaat. Pienin osallistujamäärä oli Etelä-Afrikalla, jota edusti kolme kilpailijaa. Suomella oli edustus kaikissa 39 kilpailulajissa.

Suomen osalta kisat ylittivät odotukset. Kultaa saatiin neljässä lajissa; putkiasennuksessa, automaatioasennuksessa, floristiikassa sekä kuljetustekniikassa. Lisäksi Suomi voitti yhden hopean, kolme pronssia sekä 17 diplomia. Kokonaistilastoissa Suomi sijoittui neljänneksi. Kisojen parhaaksi ylsi toissavuotinen isäntämaa Sveitsi. Toisen sijan vei Korea ja kolmannen Saksa.

Tapahtuman järjestelyt oli aloitettu jo vuonna 2000 ja sen huomasi. Kävijämäärän ei juuri vaikeuttanut alueella kulkua. Näytöspisteille mahtui mainiosti, mitä varmasti auttoi se, että osa lajeista oli sijoitettu ulos. Sää suosi kävijöitä ja ulkona tarkeni kiertää pisteitä vallan mainiosti. Volvon sponsoroima piste, jossa auto pyörähti katon kautta ympäri, oli etenkin nuorimmaisten mieleen. Pistettä valvoneet joutuivat tosin välillä rauhoittelemaan lapsia toteamalla, ettei kyseessä ole mikään Linnanmäki.

Tapahtuman kansainvälisyys oli aistittavissa. Joka puolelta kuului eri kieliä ja niin kilpailijoiden kuin yleisönkin joukossa näkyi monia eri kansallisuuksia. Henkilökuntaa ja vapaaehtoisia kisoissa oli noin 6500, joista ulkomaalaisia oli lähes 2400. Yli viidestä sadasta median edustajasta ulkomaalaisia oli miltei puolet. Ulkomaisen median kiinnostus oli suurempaa kuin toissavuotisissa kisoissa Sveitsin St. Gallenissa.

Joka toinen vuosi järjestettävä WorldSkills-kilpailu järjestetään seuraavan kerran Japanin Shizuokassa 2007.

Katso video WorldSkills 2005

 

© Ammattilaiset.net 2007