TYÖPAIKKATILASTO KOHENTUI VIIME VUODESTA
[Ammattilaiset.net 9.9.2005]
Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa 44 000 avointa työpaikkaa. Lisäystä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli noin 25 prosenttia. Näistä paikoista suurin osa eli 63 prosenttia oli yksityisten yritysten tarjoamia. Avoimien työpaikkojen kasvu keskittyi lähinnä Uudellemaalle ja Etelä-Suomen lääniin. Työpaikat lisääntyivät lähinnä 5-10 henkilöä työllistävissä yrityksissä.
Toimialoista kaupan ja liike-elämän palveluiden työpaikat lisääntyivät eniten. Maa- ja metsätalous jäi ainoana toimialana kasvun ulkopuolelle. Vapaista työpaikoista hieman yli puolet oli edellisvuoden tavoin määräaikaisia.
Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan myös työnantajien rekrytointi helpottui hieman viime vuodesta. 39 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista koettiin vaikeasti täytettäviksi, kun viime vuonna vastaava luku oli kolme prosenttiyksikköä korkeampi.
Lähde:
Tilastokeskus
Työpaikkatiedote
